29.12. Ähtärin ja Alavuden terveysasemat valittu vuoden kandiystävällisiksi terveyskeskuksiksi

Kuusiolinna Terveys Oy:n Alavuden ja Ähtärin pääterveysasemat on valittu vuoden 2021 kandiystävällisiksi terveyskeskuksiksi.

Kandiystävällisen terveyskeskuksen kriteereinä liittyvät lääketieteen kandidaattien kokemuksiin työ- ja harjoittelujaksolta kyseisessä terveyskeskuksessa. Valittavan terveyskeskuksen tulee täyttää tietyt kriteerit: perehdytys on järjestetty hyvin, työmäärä on kandille sopiva, seniorituki on järjestetty hyvin, palautetta tehdystä työstä saa pitkin kesää, työilmapiiri on vastaanottavainen ja työssä jaksamista tuetaan sekä myös koulutusta oli järjestetty ja siihen mahdollista osallistua.

Kandiystävällisen terveyskeskuksen valintaa varten Medisiinariliitto on kerännyt palautetta kesätöissä olleilta lääketieteen opiskelijoilta. Tunnustus on jaettu ensimmäisen vuonna 2020 ja tuolloinkin Alavuden pääterveysasema valittiin vuoden kandiystävälliseksi terveyskeskukseksi.

Suomen Medisiinariliitto on päättänyt liittokokouksessaan 20.11.2021 palkitsemisesta. Tunnustus myönnettiin yhteensä 32 eri terveyskeskukselle. Tunnustus jaetaan kiitoksena lääketieteen opiskelijoiden eteen tehdystä työstä.